Andalusia

Torreblancan rantanäkymä aamun valjetessa

Torreblancan rantanäkymä aamun valjetessa

 

Andalucía

Vieja tierra del Sur

salpicada de olivos de color ceniciento,

con torcidas callejas

de cal o plazas donde trasmina su embeleso

el florido jasmín,

tierra de viñas conracimos como el sueño

dorado de algún dios,

bodegas en que esconde su ambarino secreto

un vino secular.

Allí beber es rito, un divino deseo.

Llanos compos de sol

cruzados por manadas de bravos toros negros

que hostigas caballistas

entre nubes de polvo y sonar de cencerros,

pitones y garrochas,

la testuz contra el palo lidiando en feroz duelo.

Luciente soledad

donde un zagal adviene en el toreo diestro,

y ensaya una verónica,

o da un lance ceñido, temblando bien, muy lento,

qué gracia en el capote,

con qué delicadeza se forja allá un torero.

Azulada alegría

es aquel mar, océano de luz, cálido viento

por la playa arenosa,

y veleros de plata sobre un azul fuego,

ríen los pescadores

y echan al mar las redes con ademán risueño,

saltan los boquerones

plateados, los peces relampaguean frescos,

el marisco sabroso

de coral irisado, calamar de humos negro.

Brillan los miradores

y blancas azoteas de las casas del puerto.

Tierra del Sur, te dicen

perezosa, y te afanas duramente en silencio,

te llaman charladora,

y en tus hombres callados la pena va por dentro.

Dejas la vida pase

sin sentir, desdeñosa de lo fugaz del tiempo,

razas y siglos vuelan,

efímero es el hombre y su dolor eterno,

y el hambre y la pobreza

y lágrimas de sangre que va tragando el pueblo.

Cantando te redimes,

para poco decir, qué profundo lamento.

Juan Ruiz Peña

Andalusia

Vanha etelän maa,

tuhkanharmaiden oliivipuiden pilkuttama,

sen kuluneet kalkitut kujanteet,

kukkivan jasmiinin humalluttamat aukiot,

viiniköynnösten maa,

kuin jonkun jumalan kultaamassa unessa,

viinikellarit, jotka meripihkan lailla kätkevät

vuosisataisen viinin salaisuuden.

Siellä juominen on rituaali,

jumalallinen toive.

Aurinkoiset peltoaukeat,

mustien villien härkien polkemat,

joita ajetaan ratsain

keskeltä pölypilvien,

torvien karjankellojen

ja sauvojen säestäminä,

härkien ja paimensauvojen kaksintaistelussa.

Ilmeinen yksinäisyys,

jossa nuoresta paimenesta kasvaa

härkätaistelija

levittäen viitan tai antaen harkiten hitaasti

miekan iskun arvokkaasti.

Miten hienosti syntyykään torero.

Sininen ilo,

se on tuo meri,

valon valtameri,

hiekkarannan lämmin tuuli,

ja sinihehkun päällä hopeiset purjeet,

nauravat kalastajat

heittäen iloisesti

mereen verkot.

Sardellit hyppivät

hopeisina välkkyen

vilkkaasti

herkulliset äyriäiset

loistaen kuin koralli

mustan musteen mustakala.

Loistavat sataman talojen

valkoiset terassit ja erkkerit.

Etelän maa, sinua moittivat laiskaksi

ja hiljaa vaikenet

ja kärsit,

sinua moittivat lörpöksi

ja hiljaiset miehesi vaikenevat surunsa.

Annat elämän soljua huomaamatta,

viis veisaat ajankulusta.

Sukupolvet ja vuosisadat

kuluvat,

on ihmiselo lyhyt

ja sen ainainen tuska

ja nälkä ja köyhyys

ja veriset kyyneleet,

joita kansa nieleskelee.

Laulaen saat vapauden.

Vaikka ei se autakaan,

olen syvästi pahoillani.

Juan Ruiz Peña
(suomentanut Risto Kangas, Copyright)